SRK:n äänitysvastaava Pekka Karjula soittaa. Hän juttelee leppoisasti niitä näitä ja menee sitten asiaan: ”Pantaisko hiukopalat purkkiin, kolmen päivän urakka se olisi, Tuovikin voi tulla?” Kokeneena äänittäjänä Pekka tietää, että ilman tukihenkilöä eläkeläismies ei vaativasta tehtävästä suoriudu.

Heleänä kesäpäivänä kaarramme SRK:n toimitalon parkkiin. Kustannustoimittaja Sirkka on vastassa. Hän majoittaa meidät siistiin vierashuoneeseen ja vie Lea-emännän valmistamalle aterialle. Mieltä lämmittää se sydämellinen kohtelu, jota koko henkilökunta osoittaa meille.

Jotta syntymäkäheä ääneni kestäisi pitkäkestoisen puhumisen, jumppaan niitä elimiä, joita puheen tuottamisessa tarvitaan. Pallea, rintakehä, aataminomena, naamalihakset ja pääkopan ontelot – nämä kaikki on treenattava resonanssiin. Tekohampaiden kunnon tarkistin jo ennalta. Kerran hammasproteesi paukahti halki kesken ristiäisten, oli päässyt kulumaan liian ohueksi.

Laskeudun Pekan perässä kellarikerrokseen, jonne aurinko ei paista eikä kuu kuumota. Ei hätää silti, äänittämössä on hyvä valaistus ja ilmastointi. Pekka asettuu kojepöydän ääreen kuulokkeet korvilla, minä äänieristetyn oven ja lasiseinän taakse näköhollille. Kunpa Taivaan Isä siunaisi tämän hankkeen niin, että äänitys onnistuisi ja sen myyntituloilla voitaisiin tukea evankeliumin työtä!

Karkotan mielestä keskittymistä estävät turhat ajatukset, senkin miettimisen, että Tuovi meni Kaisan kanssa Nallikariin ottamaan aurinkoa. Nyt on oltava tarkkana kuin porkkana, ettei tule lukemisvirheitä. Kun niitä kaikesta huolimatta tulee, on pidettävä paussi ja aloitettava lause uudestaan, niin Pekka neuvoo tekemään. ”Leikkaan editointivaiheessa kaikki virhekohdat äänitteestä”, hän sanoo.

Nyt Pekka nostaa juhlallisella liikkeellä sormen. Taivutan mikin sopivalle etäisyydelle suun eteen ja rupean lukemaan.