SRK:n julkaisumyymälä

Julkaistu 30.10.2016

Suru on saanut kauniin muodon

Surun keskellä elävä kaipaa lohdukseen sanoja, jotka antavat luvan surra. Sanoja, jotka kantavat ja rohkaisevat katsomaan hetken kerrallaan eteenpäin, jotka näyttävät, että surusta voi selvitä. Tällaista kirjaa on SRK:lta toivottu. Näkymätön tulee lähelle − Runoja surusta, luopumisesta ja toivosta on toteutettu sanojen ja kuvien vuoropuheluna. Se on kokonaisuus, jonka mielellään vie surukotiin. Kirja antaa myös surevan rinnalla kulkijalle sanoja tilanteisiin, joissa omat sanat tuntuvat olevan vähissä.

Kirjan on toimittanut Hanna Aho ja tekstit siihen on kerännyt Leena Salin. Runoja on valittu seitsemältätoista kirjoittajalta ja valokuvat on koottu kahdeksalta valokuvaajalta. Kirjan graafisen suunnittelun ja taiton on tehnyt Elise Luokkanen-Pylvänäinen.

Runoja omakohtaisesta surusta

Leena Salin sai syksyllä 2015 SRK:lta tehtävän kerätä aineiston kirjaa varten. Kirjaan pyrittiin löytämään mahdollisimman paljon ennen julkaisemattomia runoja.

− Olin yhteydessä runoblogimme kirjoittajiin ja muihin tuntemiini kirjoittajiin ja toivoin heidän ja myös heidän kirjoittajatuttavien lähettävän runojaan minulle, Leena Salin kertoo.

Tämän keruutyön tuloksena saatiin kokoon suuri määrä surusta ja jälleennäkemisen toivosta kertovia runoja. Niistä on kirjaan poimittu vain osa. Teoksessa on uusia runoja myös jo aiemmin julkaisseilta runoilijoilta.

Hanna Aho kokosi ja toimitti materiaalista kirjan sillä ajatuksella, että se voisi palvella sekä surevaa itseään että hänen lähellään eläviä. Tärkeänä kriteerinä runojen valinnalle oli se, että ne olisivat kohti tulevia, aitoja ja uskosta nousevan elämänkatsomuksen läpäisemiä, hoitavia runoja.

Kirjan lopussa olevat Raamatun tekstit ovat näkymättömän Jumalan puhetta surevalle ja meille kaikille. Niistä avautuvat uskon ja taivastoivon näköalat.

− Raamattuosion kokoamista helpotti paljon Eero Salinilta saatu aiheeseen liittyvien Raamatun tekstien kokoelma, Hanna Aho kertoo. – Leenankin kanssa kävimme loppusuoralla paljon keskustelua sopivasta kokoonpanosta.

Kirjaan valikoitui myös Leena Salinin omia runoja. Leena kertoo, että useimmat hänen teksteistään ovat syntyneet edellisen sukupolven poisnukkuneiden muistelusta. Häneltä on kirjassa runoja, jotka ovat syntyneet myös pienen vastasyntyneen lapsenlapsen menettämisestä. Leena kertookin, että kaikissa kirjan runoissa on vahvasti läsnä omakohtaisesti koettu suru. Näin kokonaisuus tulee lähelle lukijaa.

Kirjoittajien suhtautuminen kirjahankkeeseen oli myötämielistä, ja Leenalle jäi keruutehtävästään kiitollinen mieli. Hän haluaa kiittää lämpimästi jokaista runojaan lähettänyttä.

Kenelle tällaisen kirjan voisi viedä?

− Mielestäni kirja sopii läheisensä menettäneille ja jokaiselle, joka haluaa myötäelää surun kokemisessa.

Läheisensä menettäneelle Leena veisi kirjan saatesanoin: Lue kirjaa sitten, kun tuntuu, että jaksat lukea.

Uskon tuoma lohdutus ja toivo heijastuu kirjassa vahvasti koko laajuudelta. Kirjaa lukiessa Näkymätön tulee lähelle myös sellaista lukijaa, jolla ei ole sillä hetkellä surua – elämän olennaisin asia kirkastuu ja jatkaa lohdullista puhettaan arjessa.

Ostoskorisi on tyhjä