SRK:n julkaisumyymälä

Evankeliumin ihmeitä -kirja välittää tuoreita ja koskettavia kertomuksia lähetysmatkoilta 110 vuoden ajalta: pirttiseuroista Suomen suuriruhtinaskunnassa ja myöhemmin itsenäisessä Suomessa, herätyksistä talvisodan kynnyksellä, evankeliumin kaipuusta 1990-luvun Venäjällä ja nyt viimeisimpänä Afrikan maissa.

Toivo Määtän toimittama kirja Evankeliumin ihmeitä – saarnaajat ja sanankuulijat kertovat koostuu lyhyistä, elämän­makuisista muisteluksista, jotka on pyritty tallentamaan mahdollisimman alkuperäisessä kieliasussa.
Kirja poikkeaa perinteisistä historiakirjoista siinä, että keskeisin sisältö ja sanoma tulevat esille henkilökohtaisten kokemusten kautta, samaan tapaan kuin Määtän aiemmin toimittamassa kirjassa Tässä auttoi Herra – sodan sukupolvi kertoo. Toimittaja on kirjoittanut vain lyhyet johdannot lukujen alkuun.

Pitkä aikajänne toi runsaudenpulan
Tuoreimpana aineistona kirjassa ovat rauhanyhdistyksistä viime vuonna kerätyt lähetyspuhujien haastattelut ja muistelut.
− Haastatteluja ja itse kirjoitettuja muisteluja lähetysmatkoilta tuli 260 puhujalta, Määttä kertoo.
− Tutkin myös SRK:n arkiston, josta löytyi vuosikymmeniä sitten tehtyjä haastatteluja noin 160.
Arkistosta löytyi myös kirjeitä, pöytäkirjoja, vanhoja sanomalehtiä ja kirjoja, joihin on tallennettu aiheeseen liittyviä kokemuskirjoituksia. Laajasta aineistosta Määttä kokosi kokemusten kronologian 1800-luvulta nykypäivään asti. Pitkä aikajänne tarkoitti sitä, että uudesta aineistosta vain osa päätyi kirjaan. Loput materiaalista siirtyi arkistoon odottamaan uusia toimittajia ja tutkijoita.
− Aiemmat vuosikymmenet ovat alkaneet aivan elää näiden menneitten sukupolvien kokemusten kautta, Määttä kuvaa.
− Usein olen lukenut näitä kyyneleet silmissä.

Herätyksiä, vastustusta ja evankeliumin ihmeitä
Kirja tuo lähelle ennen kaikkea herätyksen ajat Suomessa 1800-luvun lopulla, Venäjällä 1990-luvun alussa ja nyt parhaillaan Afrikan maissa. Yli sadan vuoden ajanjaksoon mahtuu myös neuvotteluja opista ja elämästä.
− Muisteluksissa sivutaan kaikkia vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantuneita eriseuroja, Toivo Määttä toteaa.
− Myös lestadiolaisuuden ensimmäinen hajaannus on kirjassa aikalaisten kertomana. 
Kirjassa on lukuisia kohti käyviä muisteluja, osa hiukan pidempiä, osa hyvinkin lyhyitä. Muisteluksissa näkyy sekä Jumalan että Jumalan vastustajan voima: missä on elävää uskoa, siellä on myös vainoa ja ajoittain kiivastakin vastustusta. Evankeliumin ihme näyttäytyy myös siellä, missä uskon saarnaa on ensin ankarasti vastustettu.
− Ehkä koskettavin itselleni on ollut Venäjän keisarin sotilaan ja saarnaajan Matti Kuulan muistelu siitä, kun hänet johdatettiin säveltäjäpoikansa Toivo Kuulan kuolinvuoteelle, Määttä kertoo.
− Toivo ammuttiin vapaussodan jälkimainingeissa Viipurissa. Matti Kuula sai saarnata kuolevalle pojalleen synnit anteeksi.

Nostoja kirjasta

Kun te puhutte yli kaksi tuhatta vuotta vanhasta miehestä,­ niin siitä ei ole mi­tään haittaa yhteiskunnalle. Saatte jatkaa!
Muistelus Venäjältä

Esitimme, että jos huomenna pidettäisiin kuitenkin seurat. Nainen vastusti kovaäänisesti, mutta yksi vanha, parrakas mies sanoi:
– Tulkaa vain huomenna, olette Jumalan miehiä!
Seuraavana päivänä istui kanisterien ja kivien päällä kymmenisen henkeä. Pidimme seurapuheet. Niiden päätteeksi melkein kaikki halusivat uskoa anteeksiantamuksen evankeliumin. Sen uskoi myös tuo vanha, meitä puolustanut mies. Myöhemmin kuulimme, että hän on jo saanut siirtyä vanhurskasten lepoon.
Muistelus Togosta

Hihhulit saarnaa myötänsä pahaa vastaan; mutta eipä moni tahdo ottaa näitten neuvoista vaaria. Vaikka kyllä nähdään selvästi, että nuo hihhulit on tapaansa kaikin päin parantaneet, ei kuulu muuta ääntä sokian maailman suusta kuin: väärä, väärä, villi, villi.
Uusi Suometar 17/8.2.1878

Kristinusko näkyy yhteiskunnassa monella tavalla. Kohtaamme parturiliikkeen, jonka nimi on ’Pyhä Henki’, matkapuhelimia myyvän kaupan jonka nimi on ’Jumalan käsi’ sekä ravintolan joka kantaa nimeä ’Jumalan armo’.
Muistelus Ghanasta

Teksti: Hanna Aho
Kirjoitus on julkaistu Päivämiehessä 25.10.2017

Ostoskorisi on tyhjä