Ladataan…

SRK-verkkokauppa

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen
Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen
Hinta
19,00 €

Tapio Holma

Piirrokset Antti Heikkilä

     ”Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!
     Kaikki oli tämän jälkeen yhtä mylläkkää niin kuin vain Jerusalemissa voi olla. 
     
Syytettykin heittäytyi puhumattomaksi. Kun tiukkasin, eikö hän tajua, että minulla on valta vapauttaa hänet, hänellä oli taas murskaava vastaus: ”Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä.”
     
Syyttäjät taas keksivät vedota ”keisarin ystävän” titteliini. Se oli kuulemma nyt vaarassa.
    
”Olkoon menneeksi”, minä päätin ja pesin käteni. On tämän lajin murhia tehty ennenkin. Kunnianarvoisa Augustuskin suostui vastaavassa tilanteessa murhauttamaan Ciceron, kunniavanhuksen.
     
− Mutta sittenkin . . .

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.

Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

Tuotetiedot:

ISBN: 978-951-843-364-7
Ilmestymisvuosi: 2019
Kustantaja: SRK
Painos: 1.
Sivumäärä: 140
Sidosasu: Liimasidos
Koko: 133 x 203
Kovakantinen

Ostoskorisi on tyhjä